sunnuntai, 9. marraskuu 2014

We're back again! | Ossi

Heipähei! Oikeen hävettää että viime postauksesta on yli 2 kuukautta. Enkä aio keksiä tekosyytä miksei postausta ole tullut, välillä vaan sattuu vähän laiskottamaan! Nyt asiaan.

Mielessäni on ollut pitkään postaus cosplayhin liittyen joten toteutanpa nyt sellaisen.

Tracon tosiaan oli ja meni. Tein ensimmäistä kertaa kunnon cossin ja ompelin sen itse kaavoista lähtien. En koskaan ollut ommellut takkia, joten kaverini auttoivat mua sen kanssa ohjeistamalla mitä pitää tehdä! Kyseessä on Houka Inumuta animesta nimeltä Kill la Kill. 667115-kill_la_kill_4.jpg

Käytin tätä kuvaa apunani!

 

Ostin kankaat: suunnilleen metri valkoista kangasta, valkoista karvakangasta suunnilleen 10cm, nahka imitaatiota (naurettiin tuolle nimelle jonkin aikaa:D Tekonahka on ehkä tunnetumpi nimitys kyseiselle kankaalle) ja hopeaa kangasta jonkin verran. Täydellistä ''johtoa'' löysin K-Raudasta, mutta se piti värjätä vielä siniseksi. Värjäämiseen käytin akryylimaalia ja vettä! En tehnyt noita jaloissa ja selässä olevia muoviläpysköjä koska en löytänyt niihin sopivaa materiaalia. Laatikoihin käytin pahvia ja maalaushuopaa, jotka kokosin yhteen kuumaliimalla. Piikit ja olkalastat tein Cernit massasta ja sprayasin ne hopeiksi! Sinisen peruukin tilasin ebaysta ja järkytyin kun se saapui. Se oli ihan kiiltävä, liian kirkas enkä saanut etutukkaa mitenkään edustus kuntoon. Harjailin peruukkia sinne sun tänne ja järjestelin tietyt kuidut ja pistin talkkia. Väri vaaleni ja siitä tuli matta ja sain värkkäiltyä otsatukkaa kuntoon vaikkei se kovin kauniilta siltikään näyttänyt. Selvisin kuitenkin! Lasit sain kaverilta ja valkoiset maiharimaiset kengät löysin tokmannilta. Ne sopivat mainiosti juuri Houkalle!

Kankaat maksoivat yhteensä noin 36e

2m Putkijohtoa 3e

Peruukki noin 15e postien kanssa

Kengät 25e

Hopea spray maali n.5e

ilmaiseksi sain Cernitit, lasit ja housut!

Tässä pari kuvaa valmiista asusta:

houkakkmuokattuparas1m.jpg

Anikin Kuvauspalvelu (c) Helene Lindfors (Sunnuntai)

IMG_2287.jpg

Ja pihalta vielä yksi! (c) Vili Tinakari (Lauantai)

Olen todella tyytyväinen asuun, mutta kuvat ovat hieman kämäisiä:D! En osaa poseerata ja selfieiden otto on enemmän mun juttu, mutta ehkä tästä vielä saa pari hyvää kuvaa kun korjailen asua ja saan sen täysin valmiiksi! Menin kuvauspalveluun sunnuntaina ja asu oli tosiaan jo hieman rikkoutunut. Housuissa oli ketsuppia, yksi piikki oli irronnut ja hävinnyt ja jalkoihin sattui enemmän kuin koskaan. Noi kengät ei todellakaan ollut mukavimmat vaikka kivalta näyttävätkin:D

muokattuh.jpg

Tässä vielä muikea kuva sunnuntailta!!

 

 

Hyvää isäinpäivää kaikille!!

lauantai, 2. elokuu 2014

Hälsningar från havet | Milja



Selvisin tänään Viking Grace risteilyltä kotiin.
Maha on täynnä hyvää ruokaa ja laukusta kurkkii herkut ja tuliaiset. Parin päivän ajan on ollut ohjelmassa hyvää mieltä ja mahtavaa seuraa. Vähän tekee mieli kääntyä ympäri ja seilata uudestaan.  Kuvia tuli räpsittyä aika reippaaseen tahtiin, mutta vain muutamassa eksyin itse kuvattavaksi. 


105-normal.jpg

096-normal.jpg

109-normal.jpg
 



-Milja

sunnuntai, 27. heinäkuu 2014

Tästä lähtee!

Esittelen itseni Miljan tavoin!

  • Lempi asuihini kuuluvat mustat pillifarkut, mukavat t-paidat ja vetoketjulliset hupparit.
  • Rakastan musiikkia ja laulamista, en kuitenkaan osaa soittaa mitään soitinta:D
  • Haluan toteuttaa itseäni oman vaatetukseni avulla, silti omaa tyyliäni en ole vielä löytänyt.
  • Tykkään koruista ja ne kuuluu jokapäiväiseen ''asukokonaisuuteeni'' 
  • Pidän eläimistä ja perheeseeni kuuluu veljien ja vanhempien lisäksi pieni chihuahua ja kauluskaija.
  • Meikkaan joka päivä. Pelkkä meikkivoide ja puuteri riittää:)
  • Koitan olla aina iloinen ja positiivinen joten hymyä löytyy!

Hieman pidemmäksi meni mutta ei se mitään!

Tässä pari kuvaa tän päivän asusta! Pillifarkut ei oikein sovi kuumalle kesäpäivälle ;D


DSC_0101%20%281024x681%29-normal.jpg

DSC_0122-normal.jpg

DSC_0112-normal.jpg

DSC_0139-normal.jpg

Paita | H&M | 20

Housut | H&M | 20€

Osa koruista on saatu lahjaksi

 

 

-Ossi

tiistai, 22. heinäkuu 2014

Vauhdilla alkuun | Milja

Haluan säästää tätä lukevat tylsiltä aloitusromaaneilta, joissa ei ole päätä eikä häntää, joten esittelen itseni lyhyesti.

  • Vihreä, armeijateema ja kauluspaidat ovat suurimpia suosikkejani.
  • Asun maalla, olen eläinrakas ja meiltä löytyy eläimiä koivilla, räpylöillä, tassuilla ja sorkilla.
  • Kuten blogin reunalla lukee, arvostan luonnollisuutta, mutta ihailen toisinaan myös sen vastakohtaa.
  • Pukeudun rennosti liian suuriin vaatteisiin ja käytän harvoin koruja.
  • Välillä tulee piirrettyä kulmakarvat, mutta en käytä muita meikkituotteita

Uusi paita!

012-normal.jpg

037-normal.jpg
 

-Milja